Translate

lauantai 30. tammikuuta 2016

Päivä ennen Sloveniaan Toppiin lähtöä

Tämä päivä on tuntunu olevan yhtä jännitystä huomisen lentojen suhteen sillä en ole ennen ollut ulkomailla yksin sen pitempää kuin viikon paitsi nyt.
Homman nimi on nimittäin se ett lähden toisen nuorisopuolen opiskelija kanssa Slovenian, Ljubljanaan seitsemäks viikoks työharjoitteluun :) Paikkana toimii 3,5 tähden hotelli ja majoituksena lähiön opiskelija-asuntola. 



Mistä sit tämä kaikki sai alkunsa? Viimevuonna syyskuussa kun aloitin tämän tarjoilija koulun aikuispuolella, oli jo sillon mielessä ett tähtään ulkomaille TOP:piin mutten tienny viel ett minne.
Joten lähin kyselemään asiasta tietäviltä ett onko tää oikeesti mahollista ja ett minne kaikki alle pääsisin?

Jonkun ajan kulttua tuli tieto ett Sloveniaan oli mahollista päästä ja tartuin tuumasta toimeen ja aloittelin tulevaa paperisotaa asian hoitamiseksi.

Aikaa kului ja reissu läheni. Kuluvan kuun aikana oon saanut hyvin hoidettua asiat kuntoon ja fyffeekin (rahaakin) löytyy ett pärjää reissun ajan.

Kuluvan viikon olen pakannut tavaroita valmiiksi ja huomenna se sit tapahtuu ! :) Siitä alkaa sit kyll ikimuistoine seikkailu Sloveniassa!

Kirjoittelen tätä blogia matkaseuralaiseni kanssa kerran kaks viikossa, jonka aikana pääsette seuraamaan mitä kaikkee tapahtuu reissussa sekä paljon hienoja paikkoja unohtamatta ruokaa ! :p

Täss lopuksi on muutama kuva pakkaamisesta

Ensi kertaan! T. T-A